Hyötyvätkö intovertitkin improvisaatiosta? Osa 2

01.12.2015, Satu

Miksi improvisaatiota on tärkeää opettaa?

 

 

Draamakasvatusta on yritetty saada koulujen opetussuunnitelmaan siitä syystä, että draaman avulla oppii tehokkaimmin sosiaalisia valmiuksia ja vuorovaikutustaitoja sekä empatiakykyä. Kyky empatiaan ja dialogisuuteen on ihmiselle kaikkein vaikein oppimisen laji, emmekä voi koskaan sanoa oppineemme sitä kylliksi. Esim. Aamulehdessä oli 27.9.2015 artikkeli varusmiesten kunnosta, jossa todettiin, että fyysinen ja psyykkinen kunto ovat molemmat kohdallaan, vaikka vaihtelua sen sisällä on paljon. Samassa artikkelissa todettiin kuitenkin huolestuneena se, että varusmiesten sosiaaliset taidot ovat hukassa. Samasta ongelmasta on tullut viestejä myös koulumaailman puolelta. Tähän puutteeseen antaisi draamasta ja improvisaatiosta oppiminen hyvät eväät.

Jokaisella kouluasteella, myös yliopistoissa,  korostetaan sitä, että substanssiasiantuntemuksen lisäksi tulisi opiskelijoille tarjota foorumi oppia geneerisiä eli yleisiä työelämätaitoja, joista tärkeimpänä pidetään ryhmätyö- ja vuorovaikutustaitoja. Näitä olisi helppoa lisätä opetukseen monipuolistamalla opetusmenetelmiä ja suosimalla draamallisia lähestymistapoja ja improvisaatiota, joita voi soveltaa lähes kaikkiin oppiaineisiin, etenkin integroituihin kokonaisuuksiin.

Improvisaatiolle on tyypillistä spontaanisuus ja ennakkosuunnittelun puuttuminen. Ne pakottavat osallistujat kuuntelemaan ja reagoimaan toisten tekemiin tarjoumiin. Sisältöjä, tunteita ja mielenliikkeitä ei rajoiteta, vaikka toimitaankin tiettyjen sääntöjen rajoissa ja ohjaamina. Improvisaatio pohjautuu ihmiskäsitykseen, jossa ihminen on avoin oppimaan, joustava sekä valmis heittäytymään ja nauramaan itselleen. Improvisaation avulla ihminen pääsee tässä ja nyt -hetkeen, läsnäolevaksi, mikä mahdollistaa dialogisen yhteyden muihin ihmisiin sekä spontaanisuuden ja luovuuden.

Henkilökemiahan on vain ihmisten välistä erilaisuutta, jota pitäisi pystyä hyväksymään ja ymmärtämään. Ihminen ei ole koskaan valmis, ja vuorovaikutustaitojen kehittämistä voi jatkaa koko elämän ajan. Sujuva ja rakentava vuorovaikutustilanne vaatii kuitenkin toisen kuuntelua ja rohkeutta olla avoin. Kaikki improvisaatioharjoitukset tapahtuvat irti arjen rooleista ja tilanteista, fiktion maailmassa, jossa on turvallista harjoitella arkielämän vuorovaikutustaitoja. Ilmaisun taitojen harjoittaminen ja omasta ilmaisustaan, myös tahattomasta, tietoiseksi tuleminen parantavat mahdollisuuksia tarkoituksen ja ilmaisun yhdenmukaistamiseen ja sitä kautta väärinkäsitysten ja konfliktien välttämiseen. Viestin lähettäjällä kun on vastuu siitä, miten hän tulee ymmärretyksi oikein.

Improvisaatiossa on siis kyse statusilmaisuista. Status, kuten roolikin, on vain suhteessa toisiin ihmisiin. Valtaa on mahdollista käyttää myös tasa-arvon ja yhteisöllisyyden välineenä osanottajien vuorotellessa tilan antamisen ja ottamisen välillä, jolloin valta saa uudenlaisen merkityksen. Voimauttaminen (empowerment) taas tarkoittaa sitä, että antaa toiselle valta-aseman vaikuttumalla ja vähentämällä omaa vaikuttamistaan.

Asioiden ja toiminnan suunnitteleminen etukäteen aiheuttaa sen, että ihmiset eivät ole aktiivisesti läsnä tässä ja nyt -hetkessä ja heiltä jää huomaamatta osa vastapuolen tekemistä tarjoumista. Jokainen ihminen kyselee jokaisessa viiteryhmässään, olenko hyväksytty ja arvostettu, ja haluaa vaikutusvaltaa ryhmän toimintaan. Siihen, miten me saamme hyväksyntää ja vaikutusvaltaa oikeasti, olisi keino ansaita se osoittamalla ensin hyväksyntää ryhmälle ja sen tarjoumille.

Samoin kuin ihmisellä on valtava roolivalikoima, voi hän vaihtaa myös statusilmaisuaan sujuvasti korkeasta matalaan. Yksilön tavallisesti ja useimmiten käyttämää statusilmaisua kuvataan mukavuusalueeksi. Ilmaisun mukavuusalueella tarkoitetaan niitä asentoja, liikkeitä, eleitä, äänteitä ja ilmeitä, joita kukin käyttää eri tilanteissa ja vaihtuvissa rooleissa. Mukavuusalueella status tuntuu helpolta ja aidolta ja olo on turvallinen. Ilmaisun rajoittaminen oman mukavuusalueen sisälle auttaa säilyttämään tunteen omasta erillisyydestä, erityisyydestä ja turvallisuudesta. Mukavuusalueen ulkopuolinen ilmaisu tuntuu vieraalta, oudolta ja hämmentävältä, sillä ihmisellä ei ole varmuutta siitä, millaisen vastaanoton hänen ilmaisunsa saa, ja turvallisuuden tunne katoaa. Mukavuusalue voidaan kuitenkin nähdä myös muuttuvana ja joustavana ilmiönä, jota voidaan harjoittaa ja laajentaa. Sen avulla ihmisen vuorovaikutustaidot paranevat ja ilmaisu laajenee.

Miten improvisaatiota tulee opettaa?

Draamallisten ja improvisaatiomenetelmien käyttämisessä täytyy joskus edetä hitaasti ja yrittää saada ryhmään riittävä luottamuksellisuus ja turvallisuus. Pyrin myös korostamaan opettajan toimintaa ryhmän ohjaajana ja siinä kaksoistavoitteen täyttymisen merkitystä. Ryhmän ohjaajan täytyy huolehtia sekä ryhmän koheesiosta että tavoitteesta, jotka molemmat edellyttävät toisiaan. Ainahan improvisaationkaan ei tarvitse olla hauskaa, sillä sen tehtävänä on laajentaa ilmaisualuetta ja auttaa astumaan epämukavuusalueelle, mikä edellyttää vetäjältä kykyä tuottaa turvallinen ilmapiiri ryhmään. Opettajalle on tärkeää se, ettei fokus ole hänessä itsessään, vaan opiskelijoiden oppimisessa. Samalla tavalla voi opettajana auttaa opiskelijoita näkemään muut ja muuttumaan. Ihmisen kehityksessä ovat liittyminen toisiin ja autonomisuus molemmat läsnä, usein vieläpä samaan aikaan. Samoin ryhmä kehittyy liittymisen ja erillisyyspyrkimysten kautta.

Myös työskentelysopimus eli yhteiset pelisäännöt, osanottajien riittävä tutustuminen, ohjaajan mukana oleminen ja esimerkit sekä muista ryhmän rajoista huolehtiminen tuottavat improvisaation edellyttämää turvallisuutta ja hyväksyntää, jossa spontaani heittäytyminen ja epämukavuusalueelle siirtyminen mahdollistuvat. Tekemisiä ei mitenkään arvioida, vaan jokainen tekee ja astuu rooliin omalla tavallaan. Oppimisessahan tarvitaan kahta osa-aluetta, eläytymistä ja etäisyyden ottamista ja nämä kaksi eivät voi olla samaan aikaan läsnä. Erityisesti opettajien täytyy harjoitella heittäytymistä.

Opettajan tulee osata perustella jokaisen harjoituksen kohdalla, miksi sen ohjaa ja mitä sen avulla on tarkoitus saavuttaa. Mitään ei tule tehdä vain sen vuoksi, että se on hauskaa tai että se toimii kevennyksenä oikean opettamisen lomassa. Draamallisessa työskentelyssä opettaja huolehtii siitä, että jokaisella on roolinsuoja ja korostaa, että kukaan ei saa yrittää parastaan, sillä roolihenkilö on osaamattomampi ja kokemattomampi kuin sinä olet, koska siitä me saamme materiaalia. Täydellisyys ei kiinnosta ketään. Kokeillaan ja katsotaan, mitä syntyy.

Opettaja ei nosta virheitä esiin, vaan kannustaa ja sitten mennään eteenpäin. Ohjeistan myös muita pidättäytymään esitysten arvioinnista periaatteella ei kehuja, ei haukkuja. Improvisaatiossa ei myöskään lähdetä pohtimaan koetulle ja jo tehdylle vaihtoehtoista ja mahdollisesti spontaanimpaa skenaariota. Opettaja huolehtii siitä, että kaikki esille nousseet asiat tulevat käsitellyiksi, eikä mitään lakaista maton alle arkaluonteisuuden tai hankaluuden vuoksi. Puhumattomat asiat tuottavat ryhmään salaisuuksia, jotka usein nousevat merkityksellisimmiksi ja ryhmädynamiikkaan eniten vaikuttaviksi asioiksi.